- Etusivu
- Lajit
- Pyörätuolitanssi
- Uutiset
- Suomen pyörätuolitanssijoille kansainväliset kilpailut kotimaassa ovat hieno mahdollisuus –”Yhteinen energia nostaa tanssin tasoa kaikilla”
Suomen pyörätuolitanssijoille kansainväliset kilpailut kotimaassa ovat hieno mahdollisuus –”Yhteinen energia nostaa tanssin tasoa kaikilla”
16.8.2026

Pajulahdessa 17. –24. elokuuta järjestettävä kansainvälinen monilajitapahtuma Guttmann Games nostaa esiin paraurheilulajeja paralympiaohjelman ulkopuolelta.
Suomalaisille pyörätuolitanssijoille lajin mukanaolo kansainvälisessä tapahtumassa on iso asia.
– Onhan se tosi hieno juttu, että Suomeen tulee tämmöiset kansainväliset kilpailut. Yleensä pitää matkustaa jonnekin muualle, että pääsee kisaamaan. Myös lähimmäiset pääsevät helpommin katsomaan ja kannustamaan, Tiina Uimonen sanoo.
Uimonen on innoissaan Pajulahden kisoista, joissa hän odottaa kisapaikan fiilistä ja kannustavaa yhdessä tekemistä.
– Olen myös huomannut, että kansainvälisissä kisoissa saa aina lisäboostia omalle treenaamiselle. Lisäksi kun on lattia täynnä hyviä tanssijoita, jotenkin itsekin tanssii paremmin. Se yhteinen energia nostaa tanssin tasoa kaikilla.
Uimonen löysi pyörätuolitanssin 13 vuotta sitten, kun hän vammautuneena etsi pyörätuolin käyttäjälle sopivaa liikuntalajia. Hän meni paritanssikurssille puolisonsa kanssa. Puoliso ei tanssista innostunut, mutta Uimosen elämään laji jäi.
– Rupersin käymään treeneissä aina silloin tällöin. Noin kymmenen vuotta sitten rupesin treenaamaan tavoitteellisemmin kilpatansseja. Aluksi ajattelin, etten halua koskaan kilpailla. Ajattelin, että tämä on kivaa tekemistä ja kiva liikuntalaji, mutten ajatellut kilpailevani, Uimonen sanoo.
Hän kävi kuitenkin katsomassa suomalaisia kilpailuja. Tapahtumassa oli Uimosen mukaan mukava fiilis.
– Kaikki kannustivat toisiaan, joten uskaltauduin kilpailemaan. Viiden vuoden ajan olen kilpaillut kansainvälisesti, sekä singletanssissa että duossa kilpaileva Uimonen sanoo..
Lajista on tullut tärkeä harrastus.
– Tämä on ihan mahtava sekä harrastuksena että urheiluna. Tässä yhdistyy niin moni mukava asia. On se musiikki, liikkuminen ja itsensä haastaminen. Koko ajan voi oppia uutta, koskaan ei tule valmiiksi.
Hän tykkää siitä, että tanssilattialla jokainen on omana persoonanaan. Jokainen tanssii omalla tyylillään.
– Tanssi on urheilua, mutta myös ilmaisua. Tanssi on irtiotto kaikesta muusta. Kun tanssii, ei siinä kerkeä muuta miettiä. Tai jos rupeaa muuta miettimään, sitten ei kyllä suju yhtään mikään, Uimonen sanoo ja iloitsee myös tanssiyhteisöstä ja sen tuomista ystävistä.
Hamari-Martimo iloitsee lajiporukasta ja hakee Pajulahdesta parannusta freestylen pisteisiinsä
Myös Heidi Hamari-Martimo on kotimaassa järjestettävästä kansainvälisestä tapahtumasta innoissaan. Edelliset isommat kansainväliset kilpailut Suomessa järjestettiin 2019 Tampereella, muuten mukana on ollut yksittäisiä ulkomaalaisia.
– Nämä ovat tärkeitä. Suomessa saisi olla enemmänkin tämmöisiä kansainvälisiä kilpailuja. Pidän erittäin tärkeänä, että Suomi tämmöiseen osallistuu. Pajulahdesta on myös löytynyt meille sopivat tilat, Hamari-Martimo kiittää.
Hänellä on Pajulahteen selkeä tavoite, joka liittyy marraskuussa odottaviin EM-kisoihin.
– En ole vielä saanut freestylesta pisterajaa ihan 15:een. Minulla puuttuu 0,37 pistettä siitä. Se olisi tarkoitus saada menemään 15:n yli.
Hamari-Martimo löysi pyörätuolitanssin, kun hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2014 ja etsi itselleen mielekästä tekemistä. Oulussa oli tuolloin pyörätuolitanssiryhmä, johon hän meni mukaan. Pyörätuolitanssi on ollut iso osa hänen arkeaan vuodesta 2016 lähtien, jolloin hän jäi kokonaan eläkkeellä.
Korona-aikana hän alkoi perehtyä enemmän singletanssiin, jossa hän osallistui myös kilpailuihin vuonna 2021 Pajulahdessa. Myös World Ability Sports -kisoissa hän on ollut mukana. Vuonna 2025 hänet myös luokiteltiin kansainvälisten WAS-kriteerien mukaan.
Tanssi tuo hänen elämäänsä paljon.
– Tavallaan se on kuntoutusmuoto, se tuo kehonhallintaa ja liikuntaa. Nyt eläkkeellä tästä (lajin parissa olevista ihmisistä) on tullut semmoinen oma porukka, jonka kanssa on mukava olla yhteydessä mistä tahansa asiasta. Lisäksi tuo positiivisuutta ja hyvää mieltä, hän poimii muutamia asioita.
Lue lisää:
Guttman Games -monilajikilpailut saapuvat Suomeen elokuussa 2026














